"Kokonainen päivä vapaata! Tänään vietän tarhassani leppoisan päivän, en aijo nostaa jalkaakaan... Niin paitsi
kaurakupille tietysti." - Vomppa sanoi tyytyväisenä.


" Kyllä Vomppa ilahtuu kun pääsee tänäänkin lenkille!" - Ja niin uhkaava käsi lähestyi Vompan tarhaa.


" Voi ei, mitä vanhat silmäni näkevätkään! Eiei, älä vain tule tänne, käänny pois tai en vastaa seurauksista!
mene mielummin vaikka Tempon tarhalle, ole kiltti!


"Eiiiih, hyvästi vapaus ja vanha elämä! Vietän seuraavat kymmenen vuotta kaivosponina ilman ruokaa ja vettä,
olen varma siitä! Miksi aina minä?" - Vomppa kiljaisi ja hyvästeli tallin muut hevoset.


" Ja minähän en liiku enää senttiäkään!" - Vomppa sanoi ja pysähtyi päättäväisesti paikoilleen.


"Tulehan nyt, ei ole koko päivää aikaa pelleilyyn!" - Lily sanoi ja nykäisi narusta.
"Auts auts, tullaan tullaan kunhan et revi! Pitäisihän sinun tietää ettei hento ja jalo pääni kestä repimistä."
Vomppa sanoi närkästyneenä ja luimi korvillaan.


Ja niin pitkän (ja tuskallisen) harjaus-session jälkeen Vomppa oli valmis lenkille.
"Ainiin, kypärä vielä! Odotappas siinä kiltisti sen aikaa, tässä ei mene kauaa." - Lily sanoi, ja Vomppa
katseli loittonevaa omistajaansa. "Vai ei kauaa... Sittenhän tässä on hyvin aikaa!" - Vomppa hörähti viekas
ilme kasvoillaan.


Niin alkoi väänteleminen ja käänteleminen, Vomppa teki kaikkensa päästäkseen irti, mikä tuskin tuotti ongelmia
tälle ponille, jota usein kutsuttiin lempinimellä Houdini. (Mistähän sekin nimi on tullut?)


"Vielä vääääähän!" - Vomppa sanoi ja taktisesti rimpuili itseään irti.


Vihdoin poni sai itsensä irti, samassa se säntäsi kohti vapautta.


Jäljelle jäi vain riimu ja naru. Mitä mahtaa Lily tästä miettiä? Sitä ei tainnut Vomppa tulla ajatelleeksikaan.


Alkuspurtin jälkeen oli aika miettiä, että minne päin seuraavaksi suuntaisi. "Jos lähtisin vaikka Pariisiiin!
tai Barcelonaan. Eikun nyt tiedän, lähden Shetland-saarille!" - Vomppa sanoi ja ryntäsi eteenpäin.


Vomppa ravasi minkä kintuistaan pääsi, sen jälkeen sen päähän putkahti ajatus, että missäpäin lienee
tuo Shetland- saari?


Vastaan tepasteli pieni siilipariskunta. "Tiedättekö, että minnepäin minun pitäisi mennä löytääkseni Shetland-saarille?"
-Vomppa kysyi, mutta vastaukseksi se sai vain hölmistyneen katseen. Toinen siili katsoi Vomppaa, ja haisteli ilmaa
sen suunnalta. "Se oli varmasti jokin merkki!" - Vomppa hörähti ja lähti kiitolaukkaa kohti lounaista.


Vomppa oli patikoinut jo hyvän tovin, kotitallia ei näkynyt enää mailla halmeilla. " Hui, onpa täällä pimeää. Hrr, ja kylmää!"


Vomppa ei tiennyt enää yhtään minne mennä. Kaikkialla näytti samalta; kolkolta ja pelottavalta.


Poni vain askelsi eteenpäin, metsä näytti jatkuvan aina vain, loppua ei näkynyt.


"Hui! Olen varma että jokin räsähti tuolla. Tämä paikka on varmaan täynnä hirmuisia villieläimiä, kettuja,
susia, ellei jopa... *glup* Sapelihammastiikereitä!


Äkkiä Vompasta tuntui kovin yksinäiseltä. Metsä vain huokui ilmaa, ponin valtasi tunne että kaikki katselevat sitä.
Vomppa käpertyi syvemmälle kuusen suojaan katsellen pelokkaasti ja epäluuloisesti ympärilleen.


Hetken värjötellyään ja rohkeutta kerättyään Vomppa päätti etsiä kotiin, sillä eihän se voinut keskelle metsääkään
jäädä Sapelihammastiikereitten silmätikuksi.


Se löysi pienen peuranpolun, ja päätti lähteä seuraamaan sitä. Vomppa pysyi edelleen valppaana, ja säpsyi
minkä kerkesi.


Tilanne näytti toivottomalta, polulta haarautui useita melkein umpi kasvaneita polkuja yhä uudelleen ja uudelleen.


Vomppa katsoi vielä ympärilleen; Ei mitään, vieläkin pelkkää metsää. Polkujen seuraaminen ei näyttänyt tuottavan tulosta.


"Yhtä hyvin voin jäädä tähän makaamaan, en koskaan löydä kotitallille!" - Vomppa sanoi epätoivoisena ja lepyytti
väsyneitä jäseniään.


Äkkiä Vompan valtasi lämmin tunne, ja sen sydän heitti ainakin voltin, tai niin siltä tuntui. Huusiko joku sitä? - Se mietti hiljaa
paikoillaan.


"VOOOMMPPPAAAA!" Tuttu ääni kantautui Vompan korviin. "Voiko se olla...? Omistaja on tullut hakemaan minua!


Vomppa nosti valppaasti päänsä ylhäälle, ja venytti kaulansa niin korkealle kuin vain sai kuullakseen paremmin.
"Kyllä, minua huudetaan!" - Se ajatteli innostuen.


Vomppa säntäsi kiitolaukkaan, se juoksi ääntä kohti niin nopeasti että päätä huimasi!


Se vain juoksi ja juoksi, ja tunsi lähestyvänsä omistajaansa. Vauhti kiihtyi entisestään, vaikka hieman Vomppa
kompuroikin risuihin ja kantoihin.


Ääni kuului koko ajan vain kovempaa ja kovempaa, pian jo Vomppa hahmotti omistajansa, joka seisoi paikoillaan
kädet ristissä.


Vomppa suorastaan syöksyi omistajansa syliin, ja antoi mieluusti tämän ottaa kiinni.


Tallille saavuttuaan Vomppa ratsastajansa kanssa saapuivat kentälle, siellä alkoi koulun vääntö. Vomppa oli nöyrä
ja hyvin kuuntelevainen mitä se ei yleensä ole. Se teki kaikkensa miellyttääkseen pelastajaansa.


Vomppa käveli komeasti kaula kaarella koko tunnin, siinä taisi olla ponin raskain koulutunti ikinä, sillä
nyt se edes yritti keskittyä! Ratsukko vaikutti oikein tyytyväisiltä.


"Kyllä me pikkuponitkin osaamme, kun tarpeeksi vain haluamme!"